ESS uutisoi 26.10.2015 nykyisenkaltaisen uskonnonopetuksen lopettamiseen tähtäävästä
kansalaisaloitteesta. Aloitteellisuus ja aktiivisuus on paikallaan.
Elämänkatsomustiedoillakin on oma paikkansa, mutta uskonnonopetukseen
kohdistuvissa muutoksissa varovaisuus on paikallaan. Länsimainen
lainsäädäntö on nojannut juutalaiskansalle Mooseksen toimesta annettuun
kymmeneen käskyyn. Ihmisen historiassa tämä pohja on ollut menestyksekäs
muihin suuriin maailmanuskontoihin verrattuna. Islamilaisista, hindulaisista tai
buddhalaisista uskonnoista nouseva kysymys vaikkapa tasa-arvosta on aivan eri
luokkaa länsimaihin verrattuna. Naisten ja lasten oikeuksia poljetaan,
kastijako jakaa edelleen ihmisiä syntymänsä perusteella. Kristinuskon
kulttuurista nousee myös muiden auttamiseen tähtäävä toiminta, esimerkiksi
kehitysapu, ulkomaanapu ja pakolaisapu. Silti kristityt ovat maailman vainotuin
kohderyhmä tälläkin hetkellä. Vaino kohdistuu myös uskonnonopetukseen
Suomessa.
Pohjoismaissa kristinuskon periaatteissa lainsäädännön suhteen on menty
vielä askel muita länsimaita pidemmälle. Tämän seurauksena saamme nopeasti
etenevästä maallistumiskehityksestä huolimatta edelleen nauttia
pohjoismaisesta hyvinvoinnista. Olemme Suomessa tasa-arvon suhteen maailman
kärjessä. Mikään muu moniarvoisuutta edistävä malli kykene samaan.
Kristinusko pitää sisällään jo objektiivisen, kriittisen, sekä
moniarvoisen tarkastelukulman. Muutokset uskontoon ja sen opettamiseen johtavat
pitkällä aikavälillä ongelmiin, joita emme osanneet aavistaa.
Suomalaisen hyvinvointimme ja tasa-arvon pohja löytyy kristinuskon opetuksesta,
jota Suomessa on tehty lähes 1000 vuotta. Opetus on muokannut maaperän ja
kulttuurin, jolle lainsäädäntö on rakentunut. Tälle kulttuurille rakennettu
perusta kestää vertailun mihin tahansa muunlaisen kulttuurin ympärille
rakentuneeseen yhteiskuntaan. Säilyköön suomalainen kristinuskoon perustuva
kulttuuri edelleen tuleville sukupolville. (julkaistu ESS 2.11.2015)
tapsantahtiin 